Kesäiset kierrätysvinkit

Kesäaikaan syntyy usein sellaista jätettä, mitä muulloin ei välttämättä synny. Tässä muutama vinkki niiden oikeaoppiseen lajitteluun ja kierrättämiseen.

1. Grillihiilet kuuluvat sekajätteeseen. Anna hiilten jäähtyä kokonaan ja lajittele ne vasta sitten esimerkiksi muovipussiin pakattuna. 

2. Puiset grilli- ja jäätelötikut sekä kertakäyttöaterimet kuuluvat biojätteeseen. Myös grillauksen yhteydessä ylijääneet luut, ruodot ja nahat kuuluvat biojätteeseen.

3. Muoviset makkarapaketit ja muut muovipakkaukset kuuluvat muovinkeräykseen. Pakkaukset kannattaa ennen lajittelua huuhdella vedellä ja antaa kuivahtaa. Mikäli pakkaus on yltä päältä rasvaisessa marinadissa, voi sen lajitella sekajätteeseen, sillä rasvaa ei kannata huuhtoa viemäriin.

4.  Grillailun tai retkeilyn lomassa käytetyt kaasupullot ja -patruunat kuuluvat vaarallisen jätteen keräykseen.

5. Tyhjä hanaviinin pussi on useimmiten muovia tai alumiini-muovi-yhdistelmää. Lajittele se siis muovipakkausten joukkoon. Yleensä myös pakkauksen kahva ja hana ovat muovia, joten ne lajitellaan pussin mukana myös muovinkeräykseen. Pahvikotelo sen sijaan litistetään ja lajitellaan kartonkipakkausten keräykseen.

6. Likaiset muoviset kertakäyttöastiat kuuluvat sekajätteeseen. Kartonkiset astiat voi laittaa kartonkipakkausten keräykseen.

Ja vielä muistilistaa piknikille:

  • Jätä turhat roskat kotiin valmistautuessasi piknikille: poista ylimääräiset pakkaukset ja suosi oikeita astioita kertakäyttöisten sijaan.
  • Pakkaa mukaan roskapussi, jolla voit kuljettaa roskat niille kuuluviin keräyspisteisiin.
  • Älä tunge roskia täysiin roska-astioihin.
  • Älä jätä ruuantähteitä tai muuta biojätettä avoimiin roskiksiin: eläimet käyvät penkomassa roskia ruuantähteiden toivossa ja levittävät niitä ympäristöön.

 

Lähde : HSY